Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomi. Näytä kaikki tekstit

20.5.2011

This past week

Hellurei!

Nyt kirjottelen ihan vaan pikakatsauksen kuluneeseen viikkoon. Koko ajan on ollut menoa, joten kerrottavaa riittäisi kyllä pidemmäksikin postaukseksi, mut jos nyt kerrankin yrittäisin pitää lyhyenä. Katellaan miten menee.. Kuviksi lättäsen jotain random kasvikuvia Sydneystä. Ihme päähänpisto, mutta siinä nyt sitten vähän viime kesän kukkasia hahah.
Otin tän kuvan varmaan ihan ensimmäisen Sydney-viikon aikana viime vuoden syyskuussa. Kevät alkoi näkyä meidän silloisen kotikadun äärellä aikas ihanasti!
Viime perjantai eli perjantai 13... Eka työpäivä sillä viikolla, huh huh kun on rankkaa! Töissä piti kylläkin kiirettä, nimittäin saatiin ihan hervottoman kokonen stock storeen ja sitä purettiin sitten managerin kanssa koko päivä. Suht simppeliä touhua, mutta oli silti tosi mukavaa! Tuun mun meksikolaisen managerin kanssa tosi hyvin juttuun, vaikka ikäeroa on 10 vuotta. Meillä on aina tosi hyvät keskustelut ja mielettömän hauskoja työpäiviä! Tulin kotiin ja menin heti sänkyyn pötköttelemään (veljelleni oikein tuttua verbiä käyttäen). Olisin voinut viettää siinä varmaan koko illan, kunnes yhtäkkiä tajusin että tänäänhän oli se Jamesin keikka mistä oltiin puhuttu, umm, vaan ehkä jokaisena päivänä kuluneella viikolla... Siltikin pääs unohtumaan! Siinä melkeinpä heti oivallukseni jälkeen Aaron soittelikin et monelta nähtäis Centralilla, mut kun sain selville että sisäänpääsy $10 + junamatkat ei ihan käynyt mun käteisbudjetille; sain nimittäin pankkitiliasiat eli pin-numerot sun muut härdellit kuntoon vasta tän viikon tiistaina. En siis lähtenyt ulos, vaan yhteen Gleben ihanista kahviloista kirjaa lueskelemaan ja koneen kanssa tulevaisuutta tutkiskelemaan! Samassa kahvilassa oli myös tosi hyvä blues-duo soittamassa, eli oli kyllä tosi miellyttävä ja rentouttava ilta oman itseni seurassa :)
Näitä kukkasia/jotain täällä näkyy paljon. En muista tän nimeä, mutta joku kurki siinä oli. Ymmärrettävästä syystä!
 Lauantaina teinkin piitkän päivän töissä nimittäin oli kauden kiireisin päivä! Tehtiin me tietenkin ennätys, parempi olikin tuon vilskeen jälkeen, ja mä jäin 2,5h ylitöihin. Ei haitannut yhtään; oli siltikin tosi hauskaa siellä Prin kanssa. Meinas tosin vähän väsyttää noin vilkkaan 8,5h työpäivän jälkeen, mutta kun pääsin kotiin hieman pakkeloin naamaani lisään, vaihdoin kengät ja sitten olikin menoks sano Annie Lenox (onko se oikeasti joku henkilö muuten?). Nähtiin Jennin kanssa Broadwaylla, mistä körryyteltiin bussilla cityyn QVB:n eteen, nimittäin tavattiin siellä Miia! Jee Miia takas Sydneyssä, jiihaa! Siitä napattiin tyylikkäästi taksi jonnekin Darlinghurstin ja Kings Crossin tienoille Martinan luo, missä olikin pienimuotoiset suomineitoillanistujaiset käynnissä. Tutustuin pariin uuteenkin tyyppiin, mikä oli tosi mukava kun missasin kuitenkin tän kuun Young Finnssin. Aloteltiin iltaa siinä luksuskämpillä (piha- ja uima-allasalue = ou mai gaaaaad) kunnes lähdettiin iltaa jatkamaan Kings Crossille. Siellä porukkaan mukaan liittyi pari brassia ja itävaltalaista. Crossi kuitenkin vähän hajotti meidän jengiä, nimittäin osa ei ollut valmis maksamaan $20 sisäänpääsymaksua. Ainakaan minä, nimittäin käteistähän oli tosiaan, no, lähdinkö liikkeelle $1,75. Nice! Jatkettiin matkaa siis Side Bariin (okei, pitäisköhän mun nyt alkaa boikotoimaan sitä paikkaa - tuntuu, että mulla on paikan leima ranteessa melkein joka päivä!), jossa oltiinkin sitten valomerkkiin saakka. Muut jatkoi, tai yritti, matkaa Scruffysiin, mut ite tulin kotia nukkumaan. Mäkin kautta tietenkin (pitäisköhän sitäkin alkaa boikotoimaan? Tuli muuten sormille kylmä kotimatkalla kun siinä syöpötteli! Hrrrr kyllä se talvi tekee tuloaan).
Tätä violettia kukintaa näkyy vain kerran vuodessa. Aika taisi olla marraskuu. Virallista nimeä en tiedä (muutenhan kyllä oon ihan mestari biologiassa), mutta tätä kutsutaan "Exam Tree"ksi. Ilmeisesti, kun katu täyttää violeteista puista, on ainakin high schooleissa ja ehkä myös universityissä tenttiajat. Ja jos ei ole vielä ehtinyt aloittaa pänttäämistä kun näitä alkaa näkyä, niin taitaapi olla jo myöhäistä... Tällaisen tarinan siis kuulin! Huomatkaahan muuten hovikuvaajan uskomaton kuvarajaus. Siinä teille siis Jordanin kenkä! Hah!
Sunnuntaina menin töihin kymmeneen ja siellä hengailin sitten joitakin tunteja. En muista enää mitä tapahtui, tuskin mitään maata mullistavaa. Kesken työpäivää sain viestin Annalta, missä hän epäili, että nyt saattaa olla semmonen tilanne, ettei enää ehditä nähdä... Ei! Ei! Ei! Onneks saatiin ujuttua perinteiset sunnuntaitreffit vielä sille illalle. Hurruuttelin töistä suoraan siis Chatswoodiin. Matkalla onnistuin jollain tavalla taiteilemaan hiuspinnin jumiin bussilippukoneeseen, suoraan siinä kuskin herkeämättöminä tuijottavien silmien alla. En ihan ymmärrä, mistä se pinni sinne tipahti, miks se jäi siihen jumiin ja miks kaiken logiikan mukaan toimiva kynällä poimimis-teoriakaan ei toiminnut. Sinne tipahti humpsista vaan. Kuski kysyi, että " Hey miss can you see it? Did you find it? Seriously you could have not dropped it in. Where is it? Can you see it?" Esitin että ohhoh-kun-onnekkaasti-tippui-pinni-lattialle ja työnsin bussilipun sisälle. Jumalaton rytinä ja räminä alkoi kuulua. Ja kuului. Ja kuului. Se leimas sitä lippua varmaan 30 pitkän pitkän pitkän pitkää sekuntia. Näytin varmaan jo niin hätäiseltä että kuski sano "All good. Russian? Hugarian? Slovakian?", joten jouduin jäädä siihen vielä juttelemaan. Ja kuuntelemaan kun seuraavienkin bussiliput rynkytti ja kaikki ihmetteli että mitähän tapahtuu. Eniveis, pääsin siis Chatswoodiin ja nähtiin Annan kanssa taas teen parissa San Churrossa. Jälleen kerran oli  ihan sunnuntain kohokohta parannella maailmaa, vaihdella parkkihalleja ja muuta mukavaa :D
Parlament Housen edustalta, kai. Vai mikä se pömpeli on siellä Botanic Gardenien sisällä... Tää kuva on helmikuulta. Noita maailman rumimpia lintuja täällä näkyy ihan kaikkialla. Ne on isoja, ne tulee sun luo jos sulla sattuu olemaan vähänkin ruokaa kätösissä ja ne häätää läskeimmätkin lokit ympäriltään. En oikein pidä noista linnuista siis, tosin nykyään aina tulee kylmänväreet kun näin viime viikolla yhden näistä linnuista kärsivän. Sillä oli mennyt joku pitkä puinen puikko, n. 70cm, kurkusta läpi! Siinä se yritti kaulaansa käännellä ja väännellä, mutta ei tullut mitään. Mulla ei ollut mitään eläinapunumeroa mihin soittaa enkä itse uskaltanut mennä lähemmäksi, koska lintu käyttäytyi aggressiivisesti ja no, en nyt tiedä mitä seurauksia siitä olisi jos olisin vaan kiskonu sen kepin pois keskeltä kurkkua. Sen siitä saa kun rohmuaa ties mitä ruokaa :(
Maanantaiaamuna olikin herätys 4.15, nimittäin... SUOMEN PELI! Okei, oikeestaan ihan hyvä että mulla on nyt muutaman päivän kirjoitustauko ollut tapahtuneesta, nimittäin kyllä tämä tyttö hieman sekosi - niin kuin tuntui myös koko Suomi siellä päin maailmaa! Ihan MAHTAVAA! Tätä on ootettu 16 pitkää vuotta ja mikä peli se olikaan! Murskavoitto! Itse tosiaan seurasin matsia peiton alla fiilis katossa nettilähetyksien avulla. Kuva toimi ihan ok, tosin Mertarantaa pystyin kuunnella vaan ekat 15 minuuttia. Sitten ainoa ääni mikä kuului, olikin ruotsinkielinen... Se vähän kyllä pilas tunnelmaa, mutta eipä siitä jaksanut välittää, kun peli oli mikä oli! Ihan mahtavaa! Ylpeys ja rakkaus Suomea ja meijän Leijonia on mieletön! Siinä fiilaroin siis itsekseni hetken, herätin Jordanin kun tulos oli selvillä, ja sain uniset "yayy awesomeee...."-kommentit sieltä kaivettua. Itse jatkoin unille siitä sitten 7AM jälkeen. Ennen sitä kävin keittiössä hakemassa vettä, erehdyin sanomaan brittikämppikselle "Good night" kun toinen olikin työmatkalla. Uhups. Varmaan ajatteli, että taasko tuo yks elää ihan omaa vuorokausirytmiään ja pystyy vaan menemään nukkumaan tuohon aikaan :D Anyway, WORLD CHAMPIONS!! In case no one didn't know this beforehand. Bet ya, I was the one to tell ya. Muuten, viimeisen 8 kuukauden 20 päivän (!!) aikana on ollut kaksi iltaa, jolloin olisin halunnut olla Suomessa. Ensimmäinen oli jouluaatto <3 ja toinen oli MM-kultajuhlat. 
Botanic Gardenista luultavasti tämäkin kuva. Tämmöisiä kiekurajuuriakin täällä on paljon.
Maanantaina en malttanut siltikään nukkua pitkään, lähdettiin nimittäin Jennin ja Miian kanssa Drummoyneen shoppailemaan. Vietettiin siellä aikaa koko päivä melkeinpä, ja mulle matkaan tarttui vaan yksi t-paita $9! Hyvä minä! Kävin samalla moikkaamassa Sunnya ja Jiggya. Sain niiden kahvilasta ehkä hienoimman kahvin ikinä! Nää kauniit sydämet sun muut kahvitaiteilut on täällä ihan jokapäiväistä, joten kyllä tän cappuccinon nalle ihastutti! Sain sen vielä ilmaiseksi, joten aika hymy päällä lähdin tuttuja tapaamasta :) Kävin moikkaamassa myös Erikaa, siis manageria, töissä. On muuten vähän erilainen työsuhdetilanne tällä hetkellä mitä edellisessä työpaikassa; siinä missä vanhassa paikassa mua hädintuskin tervehdittiin, nyt laittaa manageri viestiä että "Anteeksi tositosi paljon kun en ehtinyt jutella! Mutta torstaina sitten! xxxx" Vietettiin Drummoynessä melkeinpä koko päivä tyttöjen kanssa. Siitä Miia lähtikin kotiin pohjoiseen päin ja minä ja Jenni tänne läntiseen Sydneyyn. Matkalla eksyttiin Woolworthsiin teealennuksille.. Saatettiin ehkä vain pikkuisen innostua eri teemauista :D Oli siis ihana tulla kotiin pussikeittojen ja eri teemakujen kanssa. Tarkoituksena oli viettää rauhaisa koti-ilta leffojen parissa. Kotona ilta kyllä sujuikin, mutta leffojen sijasta sain tosi hyvää seuraa parista aussi-, ranskalais- ja virolaiskämppiksestä sekä punaviinistä! Meidän keskustelut oli tosi mielenkiintosia; opin mm. Suomen nykyisestä poliittisesta tilanteesta vähän lisää. Pian tuli myös Jordan kotiin, joten koko päivä oli kokonaisuudessaan suht bueno.
Botanic Gardeneilta jälleen. Bambuja, ne oli tosi äänekkäitä!
Tiistaina mentiin aamupäivällä Jordanin kanssa tutkimaan Harris Streetiä, yhtä kivanoloista aluetta meitä lähellä, missä ei ennen oltu käyty. Kuvia tästä päivästä näkyykin jo tässä postauksessa. Oli aivan ihana aamupäivä ja muutaman tunnin ajan ehdittiin siinä kävellä ympäriinsä. Tänä päivänä rakastuin taas kerran Sydneyyn, ehkä vain jotain viidettätuhannettamiljoonatta kertaa. Musta on vaan niin ihana, miten meri tulee vastaan ihan kaikkialla minne menee, ja miten kauniisti ja kuumasti se aurinko täällä paistaa! Jotenkin kierreltiin Darling Harbouriin, mistä Jordan jatkoi matkaa opiskelemaan ja itse taas Chatswoodiin näkemään Annaa vielä kerran. Vielä kerran täällä Sydneyssä siis! Suomeen kun pääsen yritän tehdä reissun Kiteelle ;) Hahah toivottavasti riittää aika! Mutta siis niin, nähtiinpä siinä sitten reilu tunnin ajan. Ja oli kyllä ihana nähdä - mua siltikin aina välillä hämmästyttää, miten hyvän ystävän sitä on täältä maailmalta löytänyt, vaikkei pitkään ollakaan tunnettu. Mulla meinas tulla aika iso suru silmään siinä vaiheessa kun tuli aika sanoa moikat, vaikka yleensä oonkin vähän stay cool-ihminen hyvästeissä, kun sisäistän vasta myöhemmin sen, että toinen/itse ei olekaan enää lähellä. Onneks sain ajatukset nopeasti pois iloisempiin asioihin, nimittäin Miia sattui soittamaan siinä aika nopsaan Annan lähdön jälkeen. Sovittiin hyppäävämme samaan junaan keskustaan, että mentäisiin jonnekin hengailemaan Jennin kanssa. Viihdyttiin pari tuntia yhdessä teen äärellä.
Chinese Garden of Friendship, Darling Harbour. Sieltä mulla riittää kuvia tosi paljon, suurin osa itseasiassa hienompia kuin tämä.. Hahah. En jaksanut alkaa vaan karsia niitä läpi. Jos joku eksyy tänne Sydneyyn niin käykää ihmeessä tuolla, se on jotenkin ihmeellisen rauhoittava paikka, vaikka suurkaupunki onkin ihan porttien toisella puolen. Sisäänpääsymaksu on muistaakseni $6 mutta oon sen mielelläni maksanut ne pari kertaa, mitä tuolla on tultu käytyä. Viime kerralla nähtiin myös hervoton lisko, noin metrin mittanen varmaan, ja tietenkin näkyy myös paljon hämähäkkejä ja kaloja. Puita sun muita härdelleitäkin esiintyy, of koors. Kauneinta on kuitenkin paikan muotoilu.
Keskiviikkona olikin sitten ihan kesäpäivä! Hullua, miten kylmä täällä jo on, mutta silloin kun aurinko paistaa niin summer's back. Mentiin Miian kanssa Manlyyn nauttimaan ihanasta ihanasta ilmasta! Alkumatkan lautalla meitä viihdytti säkkipillinsoittaja, loppumatkan lautan vierellä pomppivat delfiinit... Ah siis miten siistiä on nähdä 8 kappaleen lauma villidelfiinejä! Sydneyssä! Ihan mahtavaa! Oltiin kyllä ihan ylitäpinöissämme eikä kuvauksestakaan tullut mitään; mä olin niin superinnoissani että linssisuojus tais jäädä päälle.. Miia tajus ottaa videota, mikä nyt vähän heittelee taivaalle mut kyl siellä pari delfiiniä näkyy hyppimässä! Ihanaa! Päivä muuttui vielä paremmaks, kun ostettiin parit jätskit ja mentiin Manly beachille. Ja tehtiin hiiiiieno hiekkalinna! Senkin päivän kuvia voi tsekkailla täältä. Oli kyllä aivan ihana päivä! Oltiin takasin Circular Quaylla joskus 6PM kieppeillä, ja treffattiinkin heti siinä uusi-seelantilainen kaverini Kylie. Pian nähtiin myös tanskalaisaussi Bo, ja lähdettiin yhteen the Rocksin pubeista triviailtaan................ No ei, oli ihan hauskaa vaikka kuulostaneekin vähän hömpältä. Ei ihan tosin putkeen mennyt meidän visailut, tultiin nimittäin vasta 2. viimeiseks! Häviäjäjoukkue täytti kylläkin vain puolet lomakkeesta. Well, shit happens!
Random Hyde Park-riemuilu. Olin muistaakseni löytänyt farkkushortsit $7 ja varvassandaalit $5. Uskals pomppia.
Eilen oli sitten työpäivä Erikan kanssa. Ja parit puhelinkeskustelut vielä Annan kanssa. Hurjaa, miten se onkin kohta jo Suomessa! En pysty käsittää. Ei sisäistä yhtään! Ja siis niin. Olin ekaa kertaa yksin sulkemassa ja kaikki meni nappiin. Tehtiin vielä tavotteeseen nähden kolminkertainen päivä, eli olipa mukava soitella pomolle ja ilmoittaa tulokset :D Loppupäivästä sain tosin jonkun hengenahdistuskohtauksen, tais vähän villapölyt ärsyttää. No nyt on sit vähän lääkettä mitä tarvittaessa voi vedellä nassuun ettei rahantienaus pääse loppumaan. Eilenillalla meni siis aika myöhään töissä, olin kotona vasta joskus 9PM aikoihin. Menin Jordanin ja kämppiksien kans terassille hengailemaan kunnes lähdettiin syömään Jortsun kanssa. Kokeiltiin uusi italialaispaikka meidän lähellä (ihanaa, kun kaikki on lähellä kotia!) ja viihdyttiin siellä höpöttelemässä varmaan kolme tuntia. Treffeillä :D Oli siis aika ihana ilta!
Jotain kukkasia Hyde Parkista. Eipä oo kyllä kauniita, mutta vähän väriä tähänkin postaukseen! Aloin jossain vaiheessa miettiä, että mikähän idea mun oli jotain kukkakuvia tähän ruveta keräämään. Sydneyssä otettuja kukkakuvia. Eipä oo hirveesti tullut kuvailtua niitä nimittäin! Note to self: kuvaa syksyistä Sydneytä. Niitä kukkia nyt ainakin.
Tästä aamuista kerroinkin jo aikaisemmin tänään. Hyvä alku päivälle siis! Onneksi oli, nimittäin missasin _kolme_ bussia työmatkalla. Ei, en myöhästynyt - missasin vaan, Whaaat. Töissä meni tosi kivasti; ei ollut erityisen kiireinen päivä joten oli aikaa vaan jutella Erikan kanssa. Oli vähän niin kuin olisi ystävän kanssa ollut kahvittelemassa, kun siinä vaihteli sanoja. Sain vihdoin myös kaikki veropaperit täytettyä pomolle, huh onpahan nekin alta pois. Pääsin töistä viideltä, tulin kotiin joskus seitsemän pintaan ja täällä ollaan edelleen... On tosi kotikissafiilis vaan! Ellica pyysi juhlimaan ja Jess on myös cityssä ulkona pitkästä aikaa, eli olis sinäänsä kyl kiva mennä ja nähdä ihmisiä. Kämppiksetkin kuuluu juhlistavan tuolla jotakin, eli kyllähän tälle illalle sais aika hauskaa tekemistä. Mutta kun. En varmaan jaksa nousta tästä yhtään mihinkään. Yritin äsken, mutta kun en jostain syystä jaksanut edes seistä kunnolla. No, ehkä konttaan hakemaan lisää Fazerin sinistä (!!!) pöydältä ja sitten tulen takaisin tähän pieneen datauskoloseeni nörttäilemään. Huomenna on kuitenkin pitkä ja kiireinen päivä töissä, niin eiköhän olis ihan kiva vaan vietellä iltaa näin rauhallisissa merkeissä. Tosin hui, olin viimeks ulkona kunnolla viime lauantaina... Vautsi vau! Viikon tauko! Joo, en haluu sitä rikkoa! Rasti seinään.
Joku puu Balmoral Beachilla.
Jään siis kotiin tänään! Ihanaa. Facebookitan autuaana ja jatkan Sibeliuksen kuuntelemista. Niin siis, tuossa alkuiltana iski yhtäkkiä ihan pakko kuulla Sibeliuksen Karelia-sarja (ikävä Keuruuta...) ja näissä tunnelmissa ollaan vieläkin. Oikeesti, ihan mahtavaa! Tekis mieli hankkia jostain sello ja päästä vähän soittelemaan (kellään ylimäärästä selloa täällä Sydneyn arealla?) Ja syön sitä sinistä suklaata ja vähän salmiakkia! Omnomnom! Kiekko, Sibelius, suklaa ja salmiakki. Vautsi vau. Hyvää viikonloppua folkssss!

Sanelma
xx

P.S. Tänäiltana kotitiellä ei olekaan abismekkaloita vaan viisi maailman nasaaliäänisintä teiniä laulamassa Rebecca Blackin Fridayta. Olis varmaan pitänyt pitää listaa, minkälaista jengiä täältä Glebestä löytyy - ehkä tästä eteenpäin!

The easy mornin' rebel

Huomenta!

Tiiättekö miten hyvä fiilis tulee aina kun päivä lähtee hyvin käyntiin? Nyt on just semmoinen ihana fiilis!

Aurinko paistaa ja ulkona on kuuma. Heräsin puolisentoista tuntia sitten, menin aamusuihkun kautta apteekkiin, supermarkettiin, postiin ja hillopaikkaan. Kävin hakemassa hengityslääkettä töihin, jukurttia, paketin ja kahvia. Apteekissa tuli tosi hauskat aamuhöpöttely farmaseutin kanssa, no ruokakaupasta ei ole mitään kerrottavaa :D Paketista olin tositosi innoissani, kun en yhtään tiennyt mitä sieltä odottaa! Sain vajaa kilon kokoisen ruskean "kirjekuoren" käteeni, missä luki lähtöpaikkana Keuruu ja lähettäjänä mun oma ihana mummi...! Selvityksessä luki "clothes, candies" ja mä olin sitten vielä enemmän innoissani kun odotin mitähän sieltä paljastuu! Siinä mahtavassa aamufiiliksessä kävin sit samaan syssyyn hakemassa Jam It-hillokahvilassa mulle ja Jordanille aamulattet. Sain sen hereille opiskelemaan ja itse aloin avata paketin saloja...
<3 Kiitos mummi ja ukki!!
Tällaista sieltä paljastui!! Kyllä olin taas ehkä onnellisin ihminen ikinä, myöskin kiitollinen ja ihmettelevä siitä, miten mun kohdalle on onnistunut vaan maailman parhaimmat isovanhemmat, perhe ja muut lähiomaiset. Plus meidän mummi on aika super; oli lukenut mun kirjoituksesta, että multa oli hukkunut toinen villasukka - sainpa uudet tilalle! Ja miten mahdottoman söpöt! Ja tietenkin purkka, Fazerin sininen ja salmiakki aina toimii. Paremmin kun mikään muu :D

Tällainen pikakelaus siis mun perjantaiaamuun, nyt täytyykin nostaa peppu penkiltä ja alkaa valmistautua työpäivään. Toivottavasti muillakin on kiva aamu!

Sanelma
xx

10.5.2011

And if you with me put your hands high

Moi!

Mun blogipaluu venyikin vähän viikonlopun yli, sori siitä. On ollut niin paljon menoa ja meininkiä etten oo vaan istahtanut koneen äärelle muutamaa minuuttia pidemmäks. Paitsi perjantai-iltana, kun oli vähän ryytynyt olo Canberran reissun jälkeen. Oli muuten ihan mahtava reissu, teen siitä postauksen myöhemmin! Nähtiin hienoja paikkoja, käytiin Australian pääkaupungissa, ja koettiin vähän vaikka mitä.. Paras osio oli kuitenkin mun ihana matkaseura Anna :) Meillä oli huipputiimi, mutta siitä jossain toisessa postauksessa enemmän!

Kerron nyt taasen mitä on tullut puuhailtua viimepäivinä. Aloittaen perjantai-illasta. Kotiuduin joskus 5PM aikoihin. Pähkäilin siinä tovin, lähteäkö Pekka Kuusistoa kuuntelemaan Leichardtiin, työkavereiden kanssa ulos Darling Harbouriin vai Reetan ja kavereiden kanssa kotibileisiin ja Sohoon. Väsytti siinä aika lailla, joten päätin ensin käydä hakemassa vähän take away laaturuokaa Oportosta (ah ihana, jos koskaan eksytte Australiaan niin Oporto is the place to eat, defs) ja toin sen tänne huoneeseen. Kipaisin siinä hakemassa juotavaa keittiöstä, kun tajusin että olin lukinnut itseni ulos huoneesta.. Mun jenkkiläinen kämppis alko nauramaan kun hädissään kysyin että missä meidän "talonmies" (yksi asukkaista pitää huolta talon siivuouksesta ja sillä on yleisavaimet ym) on kun pitäis pikasesti päästä tuonne huoneeseen kun hamppari jäähtyy! Kuulin, että tää uusiseelantilainen "talkkari" oli just lähteny ulos ja epätoivo meinas vallata... Mut onneks siltä olikin unohtunut jotain kotiin, ja se tulikin pian käymään kotona ja avasi mulle oven. Ah, autuas Oporton ruoka ja Prince of Persia-leffa. Meitsi nautti.

Nautin vähän liiakskin tästä hengailusta, ja sitten kun tajusin vielä että Suomi-Saksa peli näkyy täältä livenä (kiitti Eve!) niin arvatkaapa kaksi kertaa sainkö itseäni lähtemään mihinkään koko iltana? Poikakaveri kun tuli töistä kotiin, niin ihmetteli mikä möykkä täältä huoneesta kuuluu. Ilmeisesti eläydyin hieman peliin, mutta voiko siitä syyttää... En oo pariin vuoteen kuullut Antero Mertarannan ääntä ja nähnyt omia poikia jäällä niin kyllä siinä oli aika fiilis päällä! Hyvä Leijonat!

Mulla ei oikein ole uusia kuvia, mut postaus on jälleen suht pitkä ni heitän tähän näitä vanhoja kesäkuvia. Tää on joskus Juhiksen luota.
Lauantaiaamuna lähdinkin töihin. Oli tosi kiva työpäivä, työkaverit oli krapuloissaan eilisillasta (heheh) joten sain itsekseen touhuta aika paljon storessa. Hassua, miten mukavaa on kerrankin olla töissä! Voisin olla siellä varmaan vaikka joka päivä. Mua on aikaisemmat aussityöt puuduttaneet aika rajusti, niin ihana kun vihdoin kävi hyvä tuuri tän paikan kanssa. Plus oli tosi mukava kun pomo laitto mut ja tän kenialaisintialaisen Prin tauolle samaan aikaan ja käytiin testaamassa alakerran ravintola. Oli tosi hauska höpötellä siellä pastan äärellä, vaikka vähän kiire tulikin koska ruuan pöytään saamisessa kesti tovi.

Tulin kotiin joskus illalla 7PM jälkeen ja tulikin pulma eteen; mihin mennä tänä iltana. Harmitti vähän, miten moni mukava illanvietto osui kaikki samalle illalle. Jenni soitteli, että nyt olis iso jengi suomalaisia kokoontumassa jossain. Olisin halunnut sinne mennä, kun siellä oli tosi paljon uusia kasvoja niin olisi päässyt tutustumaan vähän uusiin ihmisiin. Reeta ilmotti, että nyt olis kotibileet tiedossa ja sen jälkeen ulos. Myös Aaron sanoi että ne on menossa tänään ulos ja aloitella vois Wolli Creekissa. Ja Jonnan kanssa olin sopinut meneväni ulos kuitenkin, mutta sit kun se vielä kertoi, että meidän brittikaveri Nick on taas Sydneyssä niin enhän mä tiennyt enää mihin mennä. Eikä mulla ollut yhtään saldoa niin pyörin ihan ympyrää näiden elämän suurien päätöksieni kanssa :D

Päätin siinä miettiessäni käydä sitten pullokaupassa hakemassa siideripullon. Kassalla kaupan omistaja ihmetteli "Oh, you wanna buy this one? Are you sure, not the usual sangria?" Meitsi "tuohtui" että enhän mä täällä nyt niin usein käy, ja se sanoikin että et niin mutta tunnistaapa silti. Ja antoi vähän regular discountia varmaan anteeksipyytönä. Aloin itekseni vähän huolestua mun aussielämäntavoista, nimittäin Myerin alakerran karkkikaupassa henkilökunta tunnistaa mut heti ja tietää kertoa onko suomalaisia karkkeja kaupassa. Mun ei tarvi kun astella kauppaan ja sanoo että "Hi how are you?" ja sieltä tulee "Hey haven't seen you for a while! I'm good thanks and you? Come here, we actually have few things left from the stock..." Kai sitä pitäis olla otettuna kun tunnistetaan isossa kaupungissa :D Mutta että pullo- ja karkkikaupassa? Eräs suomalainen kaveri Mira, johon tutustuin täällä Australiassa, sanoi että eiköhän ne kohta ala sulle suoraan tuomaan Big Maciakin pöytään jo automaattisesti. Noloa.

Oliskohan joulukuun Young Finnsistä. Ylläri, 3 Wise Monkeysissä!
 Anyway, lauantai-ilta alkoi selventyä ja sovittiin Jonnan kanssa näkevämme Century Barissa ysiltä. Sieltä jatkettiin 3 Wise Monkeysiin (siinä paikassa on tullut koettua ihan mahtavia iltoja!) missä nähtiin Nick ja joku irkku ja joku muu. Tää irkkujätkä... Sen aksentti oli ihan tuhon vahva. Kuulin myöhemmin, että etenkin kun se on huppelissa se innostuu niin paljon, ettei siitä saa alkuperäsenglantilaisetkaan mitään selvää. Enkä saanut sitten minäkään :D Oltiin tuolla pari tuntia, kai. Oli ihan superhauskaa ja sit pojat jatko matkaa jonnekin, Jonna takas hostellille ja minä Reetaa tapaamaan juhliin. Siinä vaiheessa tosin tulikin ongelma, kun alakerrassa pelkkä kämpännumero ei toiminut ovikoodina, joten en päässyt 3. kerrokseen. Eikä mulla ollut yhtään saldoa edes tekstariin (täällä on puhelimenpito tosi kallista mut silti kaikilla on iPhone). Onneksi Aaron soitteli pian, ja pyysin sitä soittaa Reetalle että tulee avamaan mulle oven. Sieltähän se tyttö pian tulikin ja vitsit oli ihanaa nähdä Reeta taas! Tosin heti iski molemmille ihan mahdoton haikeus, että Reeta lähtee keskiviikkona takas Suomeen ja nää on meidän vikoja yhteisiä iltoja ulkona. Meillä on kuitenkin ystävyyttä ja niin paljon hauskoja muistoja takana muutaman kuukauden ajalta ja nyt ei tulla näkemään hetkeen. Päästiin kuitenkin taas hilpeisiin fiiliksiin ja mentiin yläkertaan muitten luo. Ja olipa ihan superhauskat pippalot :D Näin pari tuttua, tutustuin uusiin ihmisiin ja pian hain Aaronin, Jamesin ja jonkun niiden kaverin sinne myös. Viihdyttiin tuolla parisen tuntia, nauroin varmaan koko ajan kun tiimi Rachel & Samantha oli tulessa :D Vieläkin naurattaa nuo juhlat, myös kuvamateriaali on ihan hauskaa. Mulla on kyllä aina hauskoja iltoja Reetan kanssa, ei sille vaan voi mitään!
Lauantai-illan pippaloista George streetiltä.
 Jossain vaiheessa lähettiin takaisin 3 Wise Monkeysiin Aaronin ja poikien kanssa, nimittäin Jenni ja muut suomalaiset oli siellä. Oli tosi kiva nähdä tuttuja ja tanssia hetken. Jonkin ajan jälkeen piti kyllä mennä vessaan istuskelemaan kun kengät sattu niin paljon :D Pian kuulin kun Jenni tuli kanssa, ja sitten siirryttiin välikköön molemmat potemaan jalkakipua ja höpöttelemään. Oltiin siinä itseasiassa suht kauan, kunnes Jennin poikakaveri ilmoitti että on ulkopuolella. Ne lähti sitten kotia, ja me muut jatkettiin matkaa Scruffy Murphysiin. No siella näkyikin taas sitten tuttuja! Löysin jo sen illan aikana nähdyistä kavereista ainakin Reetan ja Nickin ja muitakin tuttuja naamoja. Mitäs siitä kertomaan, oli jälleen kerran ihan superhauskaa. Sit jossakin vaiheessa päätin vaan lähteä kotiin. Kun painoin pääni tyynyyn, laitoin herätyksen aamulle ja tsekkasin kelloa. 6.38AM. Wtf, miten mulla niin myöhään meni?
Miikan läksiäisistä joskus pari kk sitten.
Sunnuntaina oli onneks lyhyt työpäivä, 1-5PM vaan. Pystyin siis nukkua 11AM asti. Mulla vaan kävi vähän kämmiä bussien kanssa, kun olin bussipysäkillä venaamassa ja sit tajusin että taisin jättää raudan päälle... Juoksin kotiin tsekkaamaan, eihän se ollut päällä, mut sit myöhästyin bussista, joten piti metsästää taksi. Ehdin kuitenkin töihin just ja just onneks! Työpäivä oli taas tosi kiva, vaikkakin töihin eksyi yks superhämy asiakas. Olin siinä vaiheessa yksin kaupassa, muut tytöt oli tauolla, kun tää nuori mies alkoi kysellä käykö slipperit lumeen. Umm, ehkä suosittelisin noita ulkokenkiä. Hän viihtyi kaupassa jonkun vartin, ja lopulta pyysi mua ulos, mistä työkaverit saikin parhaat naurut. Jätkä oli nimittäin tosi random, "How much are these? What kind of bar is that? Where are you from? Are there good for snow?" kaikki yhdessä pötkössä. Miks mun kohdalle eksyy aina kaikki ihmetapaukset? Työpäivän jälkeen laitoin äitille tekstarin, vaikka vähän ankeeta oli laittaa äitienpäivänä vaan tekstari. Mulla on korttikin kyllä täällä, mutta ei se ole vielä edes postissa.. Mut siinä viestiä kirjottaessani tuli yhtäkkiä tosi iso ikävä meidän perhettä. Olisin halunnut vaan herättää äitin aamupalalla ja laulaen ja viettää kevätpäivää veljen ja vanhempien kanssa. Varmaan ekaa kertaa tirautin parit kyyneleet, mut sit muutin ajattelua innostukseksi, miten mahtavaa on sitten nähdä elokuun lopussa kaikki :)

Sunnuntai-iltapäivän oli kyllä aika väsynyt olo. Menin suoraan töistä taas Jonnan kans Side Barin leffailtaan ja ruokailemaan. Oli jotenkin tosi hauska nähdä, naurettiin varmaan koko aika kun jotenkin oli vaan niin hauskaa. Leffan loputtua lähdettiin Surry Hilssiin Nickin, irkkutyypin ja parin muun luokse katolle. Ne oli siellä oluttelemassa mutta Jonnan kanssa vaan chillailtiin. Ulkona oli ihan pirun kylmä!! Hanskat olis tarvinnut, ja kyllä, mun on pakko hankkia ne Uggit. Ballerinoissa osuu kylmyys niin rajusti nilkkoihin, ja täällä kun tuulikin on ihan uskomattoman koleeta. Voipi olla että täytyy hankkia jotku hanskatkin. Kohta alkaa varmaan kaduttamaan, että missaan Suomen kuuman kesän ja värisen täällä... Toivottavasti ei! Anyway, muut jatkoi ysin jälkeen matkaa jonnekin muualle, mut minä ja Jonna oltiin vieläkin vaan niin chillinkifiilingeissä, että mentiin vaan Pitt St yhteen baariin istuskelemaan. Löydettiin kannu olutta $7 ja höpöteltiin taas pari tuntia, mutta sitten alkoi uni painamaan päälle niin paljon että olin kotona jo 11 jälkeen. Pian mun perässä kotiin tuli myös Jordan töistä, se kun on aina viikonloput töissä.
Muutaman viikon takainen Scary Canarianin reissu!
 Maanantaina ei ollut töitä, mut heräilin silti jo suht aikaisin kun mentiin Reetan kanssa Newtowniin vaihtamaan kuvia ja kiertelemään. Mulla oli sille joku 700 kuvaa jemmassa :D Nyt ei oo viime päiviltä muuten kuvia, nimittäin mun Olympuksen pokkari jotain vammailee... Mutta siis niin, oli taas kyllä jotenkin ihme hekottelutapaaminen, naurettiin varmaan koko tapaamisen ajan. Ei vaan kauaa pystytty olemaan, nimittäin mun piti lähteä pankkiasioille Jordanin kanssa... En jaksa selittää mun koko pankkisäätöö, mutta huh se on ollut monimutkaista täällä Australiassa! Onneks eilen taisin saada kaikki kuntoon, ja pystyin lähettämään pomolle veronumerot sun muut. Yeah eli huomenna tulee palkat tilille mikä on jees :)

Viiden aikoihin näin Jonnaa, jälleen Side Barissa, nimittäin se kun oli lähellä Centralin busseja mistä Jonnan bussi Brisbaneen lähti kuuden aikoihin. Turistiin siinä vielä se aika, kunnes saatoin sen bussipysäkille. Mun oli tarkotus käydä vielä tapaamassa muitakin kavereita, mut en saanut ketään kiinni ja oli niin älyttömän kylmä niin juoksin vaan bussiin ja tulin kotia lämpimään. Hengailin täällä hetken Jordanin kanssa, häiritsien sen opiskeluja ohops, mut sit illalla lähdin taas Side Bariin tapaa Nickiä. Asunkohan liian lähellä sitä paikkaa kun aina eksyn sinne? :D Oli tarkotus nähdä myös Reetaa, mut mun puhelin taas vammaili ja en tiiä mitä siinä sit kävi. Ilta oli tosi rento kuitenkin Nickin huonekavereiden kanssa ja oli kiva vielä nähdä sitä ennen kuin se lähti tänään takas Lontooseen. Kotiuduin jo 3AM aikoihin ja kateltiin vielä Jordanin kanssa vähän leffaa ennen kuin uni painoi päälle liikaa.

Teija oli yks ilta takas Sydneyssä! Yay!
Tänään sitten nukuin ihanasti puoli 12 asti! Oli niin mukava vaan köllötellä sängyssä ilman kiirettä; parhaita aikoja jos multa kysytään! Ulkona oli tosi nätti keli joten lähdettiin merenrantaan kävelemään ja käytiin hakemaan sandwichit matkalle. Eksyttiin myös puistoon keinumaan ja leikkimään koirien kanssa :D Jordan lähtee viideks töihin, joten se lähti nyt salille ennen kuin käydään sit tsekkaamas yks uus paikka Wynyardis läpi. Muuten mulla on ohjelmassa tälle päivälle huoneen siivous (oon niin sotkunen, ärsyttävää!), pitää hoitaa parit sähköposti- ja vakuutusasiat, uusin How I Met Your Mother ja illalla sitten näen vielä Reetaa. Sen vikana iltana mennään, mihinkäs muuallekaan, kuin The Gaffin tiistai-iltaan porukalla! Huoh, mulla on jo nyt ikävä sitä vaikka vielä tänään nähdäänkin. Mut niin se täällä on, tutustuu moniin mahtaviin ihmisiin, mutta kaikki lähtee aikanaan.

Yritän myös kyhätä road tripistä postauksen jossain välissä jos jaksan. Katsotaan miten ehtii! Mulla on vapaata vielä huominen ja ylihuominenkin eli aikaa pitäis riittää. Pe-su on vaan töitä tällä viikolla, mut sunnuntaina aukeaa meidän Balmainin store joten tuun sieltä saamaan lisää tunteja. Äiti älä siis huoli, en ole ihan hunningolla täällä ;) Muuten, en tiiä miten näitä mun päiväselostuksia jaksaa lukea. Mun vaan usein on helppo kirjoitella tästä, enkä halua tehdä bloggailusta puunmakuista touhua, joten toivottavasti nää turinoinnit ei hirveästi teitä pitkästytä :) Ja muuten, onko liian sekavaa kun mainitsen suurimman osan henkilöistä nimillä? Meen vaan itse sekasin kun käytin kirjainlyhenteitä :D

Tajusin muuten jokin aika sitten, että luultavasti saisin hankittua itselleni permanent residentin asumisoikeudet tänne. En tiedä uskallanko tosin, mun maksa ei ehkä kestäis sitä. No ei vaan, joku joskus kyseli, niin käyn ulkona kyllä usein mutta en juo sen enempää mitä Suomessa. Eli normaalia vähemmän, sanoisin :)

Sanelma
xx

P.S. Miksi ohuet sukkahousut aina hajoaa? Mulla on hajonneet kolme paria viime aikoina. Kolme! Miksei niistä vois tehdä ohuita, mutta vahvoja?

28.4.2011

Sometimes you're the bug

Heissan!

Ajattelin, etten kerro kenellekään vielä mun blogista ennen kuin näen että tällä kertaa homma lähtee edes jollakin tavalla kunnolla käyntiin. Ajattelin, että jos en jaksa kirjoittaa, se johtuu vain siitä, että on niin paljon menoa ja meininkiä ettei ehdi istahtaa. Ajattelen nyt, että eläpä ajattele!
Mun loppupääsiäinen meni melko vastenmielisissä ja hyvin epäkiireisissä meiningeissä mutten silti kirjoitellut. Maanantai-iltana kateltiin leffaa poikakaverin kanssa, nukahdin sit siinä. Heräsin joskus iltasella ja kamalan huono olo... Tätä olotilaa jatku sit pitkälle aamuun asti, eli jos en ollut vähän purjoa viljelemässä niin olin huoneessa viidenkymmenen vaatekerroksen alla värisemässä. Eilen sitten makasin sängyssä johonkin iltakuuteen asti, välillä yritti tuo herranen herätellä lääkettä ottamaan, mutta eihän siitä mitään tullut. Sen aikaa mitä olin tolkuissani ja tajusin miten prinsessakohtelua sain niin melkein hävetti olla niin out of everything. Olin kuin joku kommunikointi- ja toimintakyvytön toope. Iltakympiltä heräsin pariks tunniks kokonaan ja pystyin jopa syödäkin - tai niin luulin! Tänään oon onneks vetässy parit mandariinit. Voittajafiilis!
Missing the summer kun hedelmien hinnat oli vielä kutakuinkin kohtuullisia! Nyt ei enää rahat riitä supermarketin hedelmiin, mutta onneksi naapurista löytyy pikkuinen hedelmäkauppa, mistä saa halvalla tuoretta. Me likey!
Tänään mun oli eka tarkoituksena mennä töiden jälkeen uusi-seelantilaisen ystävättäreni KC:n luokse valmistelemaan NK:n teemasynttäribileisiin asua, Arabian night 21st!, mutten jaksanut edes ajatella lähteväni jonnekin Pymbleen asti ja KC ilmoitti ettei tulekaan lauantaina. Tulin siis kotiin ja parantelin maailmaan Byron Bayssa hengailevian ystävieni kanssa puhelimitse. On muuten pieni maailma, nimittäin RL oli Byronissa ja soitti että "Näin ihan varmasti sen sun kaverin JK:n täällä!" Soitto J:lle ja yep, pienet on piirit. Eipä kotonakaan tosin ehtinyt tylsää tulla, oli nimittäin kämppiksen perinteiset "maanantai-" eli varmaankin "eka viikon kunnon arkipäivä"-bileet. Tosin meitsi meni taas mandariini- ja vesilinjalla. Ja siltikin vatsatautinen olo. Bye chocolate crepet nutellalla ja kaikki muut mahdollinen... Muuten, jos tsekkasitte edellisestä postauksesta sen kuvan, missä oli vähän maanantai-iltojen meininkiä niin I'm tellin' ya. Tänään oli triplasti enemmän mässyä pöydässä. Maittavimman näköistä! Blaaaaaah! Mutta oli mulla silti mukava ilta! Hirveä partymeininki ei ymmärrettävästi ollut, mutta kuulin tosi mielenkiintosia juttuja meidän italiaanoilta niiden mafiameiningistä! Vähän politiikkaa pitkästä aikaa. Ei mutta oikeesti, wohoooh hullua meininkiä siellä. Opin muuten myös, että italiaksi "bitch" on "troija"! Haaaahaaah eli sitten kun eksyn Italiaan joskus elämässäni ja joku muija käy hermoille, niin vaikka pääsisikin italiaksi vähän troijalaisia suusta niin voin vaan kertoa olevani iso Brad Pitt-fani. Toimiiko? Todellakin toimii. Ehkä mun sittenkin kannattaa ajatella ainakin vähäsen, jos näin hyvää juttua syntyy päässä! ...................................... Tässä muuten taas yksi esimerkki miksi suurkaupunki on niin ihanan ihanan ihana. Ei mun loistavasta vitsistä, mut siis jengiä riittää kaikenlaista! Alkuaikoina mulla olikin tapana mennä vaan jonnekin istuskelemaan, seurailemaan ihmisiä muistivihon kanssa. Kiehtovaa tavata niin monenlaista ihmistä, oikeasti pystyä kommunikoimaan niiden kanssa.
Ennen joulua huomasin Newtownissa raflan, mistä saa glögiä! Megasuperhyperinnostuneena raahasin poikakaverin sinne, mutta mitä saimmekaan... Pahaa punkkua, kaukana glögistä. Ties mitä viikinkiverta musta löytyykään, nimittäin meinas raivo iskeä. Onneksi sain kypärän päähäni jos oikein hermostun! Plus, tietnekin, vähän ylihintaisia turkinpippureita. Omnom, oli kyllä $6 arvoisia.
Tänään olin töissäkin siis vähän offline-tilassa, joten aloinpa jopa miettiä blogiin eri kirjoitusaiheita. Ai niin ja, taidokkaasti otin appelsiinitarjotinta väärinpäin kiinni. Kaikki hedelmät lattialle. Niiiice. Enää kaks päivää töitä tuolla hedelmäpaikassa! Itseasiassa it's all up to me eli voipa huominenkin olla mun vimppa työpäivä. Let's see! Joka tapauksessa, tosi monta postausideaa tuli mieleen, mutten nyt muista niistä yhtään mitään. Kehittävää ajattelua! As I said - eläpä ajattele! Vitsi vitsi. Kyllä mulla on muutama reissupostaus ainakin mielessä ja mietin myös tehdä perinteisen Suomi-OZ-eroja, mutta en tiedä, kuinka kattavan postauksen saisin aikaiseksi vai olenko ehtinyt jo tottua niin nopeasti. Ja Aussieläinmaailmasta voisin kertoilla, kuin myös kahvila- ja baarikulttuurista... Tai jos tulee jotain ideoita niin kaikki otetaan täällä päällä vastaan. Täytyy nyt katsoa mitä ideoita tulee mieleen, mulla on suht laajat kuvavarastot tuolla tallessa niin jos nettiyhteydet vain sallii niin pystyn niitä länttäsemään ainakin tänne melko määrän niin näkee vähän tätä meininkiä täällä. Jos nyt tulen jatkamaan tätä kirjoittelua, tosin tällä hetkellä ainakin tuntuu hyvältä.
Eipä mulla siis paljoa turistavaa tänne tällä kertaa ole. Sen tosin voisin kertoa, että tämä tyttö laskeutuu Suomen kamaralle 16. elokuuta 2011. Odotettua aikaisemmin siis, tai toisaalta myöhemmin, mutta onhan siihenkin mennessä 50 viikkoa tullut oltua poissa kotimaasta! Kuulostaa superlyhyeltä kun sanoo tuollein viikoissa muuten. Saan siis elokuun lopussa matkavakuutukset taas kuntoon ja sitten who knows where I'll fly. Toivottavasti Suomessa on silloin vielä lämmin; täällä on nimittäin tällä hetkellä polttavan kuuman kesän jälkeinen hrrrrrrrrrrkolea syksy meneillään.  Kumma fiilis iski muuten tänään kun sain selville päivämäärät. Melkein neljä kuukautta aikaa vielä lentoihin, mutta silti... En osaa selittää. Honestly, en malta oottaa että näen kaikki rakkaat siellä päässä taas! Yks päivä mietin miltä tuntuu taas rutistaa perhettä, ystäviä, sukua... Tuli semmoset innostusjännitysmitkäliekäänkylmän väreet! Pasmat meni ihan sekaisin. Mut silti, jo nyt mua pelottaa, jännittää, ahdistaa lähtö täältä. Onneks näihin kaikista vaikeimpiin asioihin mulla on ihmisiä, keille voin puhua ettei mun tarvitse täällä avautua bittimaailmalle. Nettiangstihan on aina ihaninta, eikö?
Läheisten lisäksi on muuten yksi asia, jota kaipaan Suomesta. Tai no, on useampikin, mutta tällä hetkellä odotan niin innoissani että pääsen taas suomalaisille keikoille, Poppariin sun muuta! Emma Salokoskea Youtubettaneena repeatilla night after night voin kertoa, että ah kyllä kotomaa se vain osaa. Muuten, miksi Youtuben Emma Salokoski-soittolistahaussa alkaa yhtäkkiä soimaan jotain heavy musicia? Tuomo sopii sinne sekaan kyllä, mutta rankempi rokki, Antti Tuisku ja Anna Abreu... No ehkä mä saankin jotakin jutunjuurta tästä aiheesta, Suomi-Australia-erot, kun oikein keskityn kirjoittamiseen. On muuten omituista kirjoittaa suomeks tällaista tekstitekstiä, välillä ihan ärsyttävää miten automaattisesti kirjoitan kansallisuudet, kielet yms. isolla alkukirjaimella ja yhdyssanat miten sattuu, englantilaisittain, ennen kuin luen kertaalleen läpi ja tajuan.
Tosin nyt en tajua oikein mitään enää. Kuulen kitaransoittoa vielä olkkarista, omalta koneelta Emma Salokoskea ja aivoista vaimeata hurinaa. Ehkä on aika painua pehkuihin. Ja ens kerralla skarpata hyvään kirjoittamiseen.... Or maybe let's just see with that. Ärsyttää kun tuli tyhmä postaus. Nettiangsti, jes!

Sanelma
xx

 PS. En oo sit ihan järkyttävän omahyvänen ihminen, kait, vaikka lisäilenkin paljon näitä omia kuvia tänne. Mun Facebook-profiili on nimittäin suht julkinen, ei tosin kaikille näy kaikki, mutta esim. mulla on paljon kaverien kuvia siellä, niin ajattelin tässä pitää hieman matalampaa profiilia ettei ketään ala häiritä. Eli ainakaan tässä vaiheessa en lisäile muiden henkilöiden kuvia, nimiä tms. erityisemmin. Plus en oikein tiedä vielä mitä kuvia laittelisin, ja itse ainakin pidän enemmän kuvallisista kuin kuvattomista postauksista. Tähän postaukseen keräilin siis omaa naamaani jokapäiväisestä elämästäni eli aika paljon kahvilakuvia yms. basiccia esiintyy.