3.6.2011

I love life, life loves me, everything in the world makes me happy

Moik!

Tältä päivältä ei ole erityisemmin kerrottavaa, vielä hahah!, nimittäin töissä oli vain todella hiljaista, eikä ihme. Keli kun oli ihan täydellinen - mulle tuli kuuma farkuissa. Miksihän en taaskaan napannut kameraa laukkuun; kotimatkalla kaupungin korkeisiin rakennuksiin osuva valo oli ihan mielettömän upea. Vähän kuin kuumimpina kesäpäivinä, semmoinen lämmin ja polttava. Kaunis. Tulipa taas rakastuttua Sydneyyn, ties monennetta kertaa! 

Jatkan siis tätä kuvahaastetta, kun ei mulla ole vielä kiire mihinkään.


2. a photo of yourself a year ago  


Onnellinen ylioppilas 2010!
Käsittämätöntä, miten siitä on aikalailla tasan vuosi, kun itse pääsin ylioppilaaksi. Tuntuu jotenkin, että olisi paljon kauemmin, mutta toisaalta taas, että ei siitä niin kauaa voi olla. Aika on mennyt ihan uskomattoman nopeasti, siksi varmaan tuntuu hankalalta sijoittaa omat juhlat jo vuoden päähän. Siltikin, kun katson ja mietin itseäni vuosi sitten, näen paljon, paljon nuoremman version Sanelmasta.


Olin mun ylppäripäivänä ihan mielettömän onnellinen! Oon muutenkin tosin aina onnellinen, mutta tällöin jotenkin ihan tirisin onnesta! Päivä oli todella onnistunut, nauroin ja hymyilin varmaan koko päivän. Niin moni asia sai mut rakastamaan elämää ihan mielettömän paljon; olin iloinen nähdessäni lukiokaverit ensimmäisen Aussien reissun jälkeen, ja oli myös aika jännä astella korkeissa koroissani kouluun hakemaan päättötodistus. Kun käveltiin koululta sankarihautausmaalle, oli vähän haikea fiilis kun tajusi, että nyt on varmaan viimeinen kerta koolla tän jengin kanssa, näissä merkeissä. 


Siitä jatkui matka kotiin, ah ihanien ruokien äärelle... Ja sitäkin ihanimpien ihmisten! Porukkaa lappas sisälle koko ajan, en kaikkien kanssa ehtinyt kunnolla edes jutella. Mulle itselle jäi ainakin semmoinen fiilis, että kaikilla oli hauskaa ja seuraa. Itselläni ainakin! Viimeiset vieraat lähtivät ilmeisesti vasta aamyön tunneilla. itse tulin kotiin joskus 4AM jälkeen Jyväskylästä juhlimasta, ja ilmeisesti vasta vain vähän ennen sitä oli meidän muukin jengi malttanut mennä nukkumaan. Seuraavana päivänä tuli vielä vähän vieraita, tosin itse olin pahasti aikataulusta myöhässä ja ensimmäiset maljakuvat onkin niin, että mulla on suurin osa hiuksista sykeröllä ylhäällä ja ehkä kaks kiekuraa saatu kiharrettua. Tapani mukaan...


Koko viikonloppu oli siis ihan mielettömän mahtava. Mikä siitä sitten teki niin superonnistuneen? Tietenkin olin iloinen, ylpeä ja myös helpottunut lukiotaipaleen lopetuksesta. Takana oli hienot kolme vuotta! Vaikka en niihin itse kirjoituksiin panostanutkaan erityisemmin, ne meni aika hyvin ja etenkin päättötodistus sai tyytyväiseksi. Ei pelkkä koulu saanut kuitenkaan mua niin superfiiliksiin. Itse ajattelin juhlapäivän myös toisenlaisen taipaleen päättämiseksi, aika isoksi the end of an era. Me oltiin nimittäin myyty meidän perhetalo ja parin kuukauden kuluttua äiti ja iskä oliskin muuttaneet Thaimaahan ja itse Australiaan. Muuttui siis silloinen tilanne aikalailla! Puhkuin ylpeyttä meidän perheestä, kun vastaanotettiin vieraita. Tunsin, tunnen edelleenkin!, niin mahtavaa rakkautta jokaista perheenjäsentä kohtaan ja mietin, miten onnellisia hetkiä me ollaan tässä talossa ja ylipäätäänkin yhdessä koettu. En pysty selittämään, miten tietyllä tavalla tyhjentävä fiilis on tuntea näin isoa onnellisuutta ja rakkaudentunnetta omasta perheestään - ei siinä paljoa muuta elämässä tarvita, siltä vähän tuntui. Juhlien vieraat oli tuttuja lähivuosilta tai ihan pitkänkin ajan varrelta, ja tietyllä tavalla pystyi näkemään omaan elämään vaikuttaneista asioista ja ihmisistä. Lisäksi, kun olin silloin ollut jo 9 viikkoa poissa Suomesta ja tiesin, että pian lähden paljon pitemmäksi aikaa pois taas, olin todella, todella iloinen nähdessäni niin monet kasvot meidän kotona. Olin myös uskomattoman otettu siitä, miten moni henkilö oli uurastanut mun juhlien eteen, itse kun olin ollut vähän toisella puolen maailmaa. Ja miten hyvin oli onnistuttu! Ruoka, juoma, sisustus ym. oli ihan viimosen päälle, vau!


Päättäripäivä oli siis iso päivä mulle. Se oli selkeä lopetus menneelle, mutta myös merkki sille, että uusi saa nyt alkaa. Se mennyt oli ollut niin hyvää aikaa, että ehkä siksikin mun oli tosi helppo lähteä kokeilemaan jotain ihan uutta ja rohkeaa. En olisi parempaa pohjaa voinut ikinä toivoakaan.


Kun siis edelleenkin pystyn tuntemaan tuon vuodentakaisen päivän fiilikset tosi vahvasti ja muistan sen todella tarkasti, tuntuu hassulta, miten siitä on kulunut jo vuosi. Mutta, miten paljon onkaan asiat muuttuneet yhden, vain yhden, vuoden aikana! Ylppärilakki päässä heilunut tyttö tunsi silloin itsensä niin vanhaksi ja aikuismaiseksi; rohkeana ja itsevarmana lähdössä tulevaan tuntemattomaan. 


Nyt kun mietin, niin toki olin silloin jo fiksu 19-vuotias. Nyt olen kuitenkin 20, mutta ei se ole pelkkä vuosikymmen, mikä on muuttunut. Olen kasvanut hurjan määrän. En osaa selkeästi sanoa että miten ja miksi. Sanotaan, että matkailu avartaa - pitää paikkaansa. Ja etenkin kasvattaa. Olenhan kuitenkin luonut oman, mielettömän hienon!, elämän aivan toiselle puolelle maialmaa, onnistunut siinä hyvin. Olen löytänyt hyvän työpaikan, ihanan asunnon, paljon kavereita ja monia ystäviäkin. Olen oppinut todella vastuuntuntoiseksi, pitänyt itsestäni huolen tilanteessa kuin tilanteessa, nähnyt ja kokenut paljon erilaista ja uutta. Olen tavannut kaikenlaisia ihmisiä, kokeillut erilaisia töitä, oppinut kieltä vielä enemmän. Olen ikävöinyt kotia, läheisiä, ja tehnyt isompia päätöksiä kuin koskaan ennen. Ja olen oppinut itsestäni paljon. Vaikka mulla on aina ollut hyvä itsetunto, on se täällä vielä kohentunut, kun oon kaiken tän pystynyt tekemään. Ja nyt oon tutustunut vielä enemmän vahvuuksiini ja heikkouksiini, kokeillut rajojani ja uskaltanut. Kuulostan varmaan leuhkalta, mutta en sitä ole. On vain mahtavaa olla minä ja tietää, mitä kaikkea olen tehnyt, oppinut ja uskaltanut. Ja silti, miten uskomattoman paljon mulla on vielä opittavaa, nähtävää, uskallettavaa, tutustuttavaa... 


Kaikista eniten olen varmaan oppinut rakastamaan. Rakastamaan ja arvostamaan mulle kaikista tärkeimpiä ihmisiä ympäri maailmaa. Mulla on sanoinkuvaamattoman, melkein pakahduttavan suuria tunteita mun perheelle ja muille rakkaille. Lisäksi olen oppinut rakastamaan ihmisiä täällä, noukkimaan niistä ne rakastettavimmat puolet. Ihmisten lisäksi olen huomannut, miten mielettömän paljon rakastan tätä maailmaa ylipäätäänkin - miten paljon sillä on näytettävää, annettavaa, maistettavaa, haisteltavaa. Tästä olen saanut niin paljon inspiraatiota ja seikkailumieltä, että olen oppinut rakastamaan kokemista ja oppimista. Plus oppinut rakastamaan elämän pienimpiäkin asioita. Ja monia, monia muita asioita!


Mulla on siis ihan mielettömän hyvä fiilis elämästä. Elämä on hyvää! Etenkin, jos on itse valmis tekemään töitä sen eteen. Olen onnekas, että mulla on paras mahdollinen pohja tälle elämälle - mun perhe ei olisi voinut tehdä lapsuudestani pisaraakaan onnellisempaa, opettavampaa tai tukevampaa. Arvostan äitiä, iskää, veljeä ja muita lähisukulaisia niin paljon. Ne on antaneet mulle niin paljon, että olen uskaltanut luottaa itseni lisäksi muuhun maailmaan. Mulla on varmaan aina matkassa mukana perheen rakkauden ja oppien luoma vahva pohja, enkä näe itseni vajoavan minkäänlaiseen kuiluun. Tähän kun vielä lisää Aussivuoden aikana oppimani ja kokemani, on oikeastikin aika hyvä olla tässä elämässä. Elämä on hyvää.


Suht paljon pystyin löpisemään ylppärikuvasta tähän, vaikkakin mitä luultavimmin suurin osa sanoista on turhia ja ne tärkeimmät jäi silti sanomatta. Suht paljon aikaakin tähän kului, mulla tulee nyt ihan jo kiire kipaisemaan lähiSparista (meidän naapurissa on Spar!!!) nuudelit ja valmistautumaan iltaan. Mennään johonkin juhliin Arncliffeen ja ajattelin ennen sitä käydä Ivyssä parin brasilialaisen kaverin kanssa. Katellaan mihin tulee eksyttyä tänä iltana; toivottavasti aikaisin kotiin nimittäin huomenna on 9 asti yhdeksän tuntia töitä. Kahdestaan pomon kanssa, ekaa kertaa. Heh heh heh....


Hyvää viikonloppua! Ja ai niin, hurjan paljon onnea kaikille kevään ylioppilaille ja valmistuneille!

xx
Sanelma

P.S. Sori nuo hervottomat rivivälit. En oikein osaa laittaa kuriin Bloggerin temppuilua. 

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Rakas Sanelma! Alkoi itkettää, kun luin vuodatuksesi-kiitos! Olet oppinut kaikesta tärkeimmän, jos ajattelet elämän olevan ihanaa, sitä se juuri on!
Halit ja rutistukset, tuli kova ikävä!
-Äippä-

Sanelma kirjoitti...

älä itkeskele äiti, olet rakas. <3